ma 31.7. 14:00
Lumo Monitoimikeskus
Adele 2015-2017
Adele 15-18 - RV Valmennusryhmä
Lumo Monitoimikeskus
RV Valmennusryhmät
Lumo Monitoimikeskus
31.7.2023 14:00 - 20.6.2024

Adele on rytmisen voimistelun minivalmennusryhmä.
Ryhmään kuuluu 2015-2017 syntyneet voimistelijat. Ryhmässä harjoitellaan 3 krt / viikossa, 2 t kerrallaan.
Ryhmän voimistelijat kilpailevat kv-kilpailuissa sekä osallistuvat Stara-tapahtumissa, kevätkaudella 2024 voimistelijat (2015-2016) kilpailevat A ja B sarjoissa. Ryhmän pääpaino rv joukkueessa, mutta voimistelijat tekisivät ohella myös yksilöohjelmia.

Ryhmän vastuuvalmentaja Jasmin Josefsson. Valmennustiimiin kuuluu myös Katariina Kevis.

Aikataulu:

MA klo 16:00-18:00

KE klo 16:00-18:00

SU klo 13:00-15:00

Harjoitukset pidetään Lumo Monitoimikeskuksessa, Korsossa

Yo-kirjoituksen aikana (11.9-27.9 ja 11.3-30.3) harjoitukset pidetään Vantaan koulujen liikuntasaleissa.

Valmennusryhmien hinnat sisältävät lajivalmennuksen ja salivuokran.  

Lisäksi kauden aikana laskutetaan leiri- ja kilpailumatkoilta aiheutuneet kulut, koreografiamaksut, kilpailujen osallistumismaksut ja osuus valmentaja- sekä tuomarikuluista.

Valmennusryhmissä vanhemmat huolehtivat, että lapsella on voimassa oleva vakuutus. Vakuutus on joko kilpailulisenssin yhteydessä tai oma vakuutus.

Lisäksi vuoden ensimmäisen harjoitusmaksun yhteydessä peritään seuran vuosittainen jäsenmaksu.

Jäsenmaksu vuonna 01.07.2023-30.06.2024 on 35 euroa.

Minivalmennusryhmien kausi kestää koko lukuvuoden.

Lopettaminen kesken kauden:

Irtisanomisaika minivalmennus- ja valmennusryhmissä on neljä kuukautta (1.7.2022 lähtien)
Lopettamisesta pitää tehdä välittömästi kirjallinen ilmoitus seuran toimistoon (toimisto(at)sportclubolymp.fi) sekä omalle
vastuuvalmentajalle.

Minivalmennus- ja valmennusryhmissä irtisanoutuminen astuu voimaan heti ja maksuvelvollisuus
jatkuu neljä kuukautta alkaen seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivässä

ma
14.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
16.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
20.8
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
21.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
23.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
27.8
11:00 - 13:00
Adele 2015-2017 Poikkeus! Hämeenkylä!!!
Hämeenkylän koulun voimistelusali Näytä kartalla
Varistontie 3, 01660 Vantaa, Suomi
ma
28.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
30.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
3.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
4.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
10.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
11.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus, tanssisali Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
14.9
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 13.9 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
17.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
18.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, tanssisali Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
19.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 20.9 vapaa
Rekolanmäen koulu Näytä kartalla
Valtimotie 4, 01400 Vantaa, Suomi
su
24.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
25.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
27.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
1.10
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
2.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
5.10
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
8.10
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
9.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
11.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
16.10
10:00 - 16:00
Adele 2015-2017 / syysloman päiväleiri
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
23.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
25.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
30.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
1.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
2.11
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / Su 29.10 harj.on peruuttu
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
4.11
12:15 - 14:15
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 5.11 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
6.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
8.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
12.11
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
13.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
15.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
19.11
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
20.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
22.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
26.11
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
27.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
29.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
2.12
11:00 - 14:30
JOULUNÄYTÖS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.12
10:00 - 12:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
9.12
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 10.12 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
11.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
13.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
16.12
16:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 17.12 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
18.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
20.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
8.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
10.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
12.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / HUOM! 4krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
13.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 14.1 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
15.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
17.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
19.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
20.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 21.1 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
22.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
24.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
26.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
28.1
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
29.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
31.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
2.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
4.2
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
5.2
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko / HUOM! Hämeenkylän voimistelusali
Hämeenkylän koulun voimistelusali Näytä kartalla
Varistontie 3, 01660 Vantaa, Suomi
ke
7.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
9.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / MA 5.2 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
10.2
10:00 - 12:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 11.2 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
12.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
14.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
15.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
16.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
19.2
10:00 - 16:00
Päiväleiri 5 pv
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
26.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
28.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
1.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
3.3
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
3.3
14:00 - 15:45
KISAKATSELMUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
7.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / MA 4.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
8.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
10.3
13:15 - 15:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
11.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
13.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
15.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
17.3
12:00 - 14:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
21.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / MA 18.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
22.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
23.3
12:00 - 14:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 20.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
24.3
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
28.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / kaikki
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
29.3
16:00 - 18:30
Adele 2015-2017 / kaikki
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ke
3.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
5.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
8.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
9.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
10.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
11.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / SU 7.4. vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
12.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
15.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
16.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
17.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
22.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
23.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
24.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
25.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / KORVAAVA / 19.4 treeni on peruttu
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
26.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
29.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
3.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
6.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
7.5
16:00 - 18:00
ÄITIENPÄIVÄ - YHTEINEN TREENI
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
8.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
10.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
13.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
14.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
15.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
17.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
20.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
21.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
22.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
24.5
17:15 - 19:30
Kevätnäytöksen kenraaliharjoitus
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
25.5
10:00 - 14:00
KEVÄTNÄYTÖS 2024
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
27.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
28.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
29.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
3.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
4.6
10:00 - 16:00
Päiväleiri 4 pv / ADELE
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
5.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
6.6
14:00 - 16:00
Adele 2015- 2017 - 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
7.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
10.6
10:00 - 16:00
Päiväleiri 3 pv / ADELE
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
10.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
11.6
14:00 - 16:00
Adele 2015- 2017 - 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
12.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
14.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
17.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
18.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
19.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
24.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
25.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
26.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
Tiedot
RV Valmennusryhmät
Lumo Monitoimikeskus
31.7.2023 14:00 - 20.6.2024

Adele on rytmisen voimistelun minivalmennusryhmä.
Ryhmään kuuluu 2015-2017 syntyneet voimistelijat. Ryhmässä harjoitellaan 3 krt / viikossa, 2 t kerrallaan.
Ryhmän voimistelijat kilpailevat kv-kilpailuissa sekä osallistuvat Stara-tapahtumissa, kevätkaudella 2024 voimistelijat (2015-2016) kilpailevat A ja B sarjoissa. Ryhmän pääpaino rv joukkueessa, mutta voimistelijat tekisivät ohella myös yksilöohjelmia.

Ryhmän vastuuvalmentaja Jasmin Josefsson. Valmennustiimiin kuuluu myös Katariina Kevis.

Aikataulu:

MA klo 16:00-18:00

KE klo 16:00-18:00

SU klo 13:00-15:00

Harjoitukset pidetään Lumo Monitoimikeskuksessa, Korsossa

Yo-kirjoituksen aikana (11.9-27.9 ja 11.3-30.3) harjoitukset pidetään Vantaan koulujen liikuntasaleissa.

Valmennusryhmien hinnat sisältävät lajivalmennuksen ja salivuokran.  

Lisäksi kauden aikana laskutetaan leiri- ja kilpailumatkoilta aiheutuneet kulut, koreografiamaksut, kilpailujen osallistumismaksut ja osuus valmentaja- sekä tuomarikuluista.

Valmennusryhmissä vanhemmat huolehtivat, että lapsella on voimassa oleva vakuutus. Vakuutus on joko kilpailulisenssin yhteydessä tai oma vakuutus.

Lisäksi vuoden ensimmäisen harjoitusmaksun yhteydessä peritään seuran vuosittainen jäsenmaksu.

Jäsenmaksu vuonna 01.07.2023-30.06.2024 on 35 euroa.

Minivalmennusryhmien kausi kestää koko lukuvuoden.

Lopettaminen kesken kauden:

Irtisanomisaika minivalmennus- ja valmennusryhmissä on neljä kuukautta (1.7.2022 lähtien)
Lopettamisesta pitää tehdä välittömästi kirjallinen ilmoitus seuran toimistoon (toimisto(at)sportclubolymp.fi) sekä omalle
vastuuvalmentajalle.

Minivalmennus- ja valmennusryhmissä irtisanoutuminen astuu voimaan heti ja maksuvelvollisuus
jatkuu neljä kuukautta alkaen seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivässä

Aikataulu
ma
14.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
16.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
20.8
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
21.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
23.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
27.8
11:00 - 13:00
Adele 2015-2017 Poikkeus! Hämeenkylä!!!
Hämeenkylän koulun voimistelusali Näytä kartalla
Varistontie 3, 01660 Vantaa, Suomi
ma
28.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
30.8
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
3.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
4.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
10.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
11.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus, tanssisali Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
14.9
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 13.9 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
17.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
18.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, tanssisali Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
19.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 20.9 vapaa
Rekolanmäen koulu Näytä kartalla
Valtimotie 4, 01400 Vantaa, Suomi
su
24.9
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
25.9
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
27.9
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
1.10
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
2.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
5.10
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
8.10
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
9.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
11.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
16.10
10:00 - 16:00
Adele 2015-2017 / syysloman päiväleiri
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
23.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
25.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
30.10
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
1.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
2.11
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / Su 29.10 harj.on peruuttu
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
4.11
12:15 - 14:15
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 5.11 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
6.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
8.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
12.11
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
13.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
15.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
19.11
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
20.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
22.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
26.11
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
27.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
29.11
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
2.12
11:00 - 14:30
JOULUNÄYTÖS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.12
10:00 - 12:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
9.12
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 10.12 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
11.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
13.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
16.12
16:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 17.12 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
18.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
20.12
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
8.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
10.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
12.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / HUOM! 4krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
13.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 14.1 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
15.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
17.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
19.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
20.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 21.1 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
22.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
24.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
26.1
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
28.1
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
29.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
31.1
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
2.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
4.2
13:15 - 15:15
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
5.2
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko / HUOM! Hämeenkylän voimistelusali
Hämeenkylän koulun voimistelusali Näytä kartalla
Varistontie 3, 01660 Vantaa, Suomi
ke
7.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
9.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / MA 5.2 vapaa
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
10.2
10:00 - 12:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / SU 11.2 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
12.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
14.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
15.2
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
16.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
19.2
10:00 - 16:00
Päiväleiri 5 pv
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
26.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
28.2
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
1.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
3.3
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
3.3
14:00 - 15:45
KISAKATSELMUS
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
6.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
7.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / MA 4.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
8.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
10.3
13:15 - 15:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
11.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
13.3
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
15.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
su
17.3
12:00 - 14:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
21.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / MA 18.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus, kamppailu Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
22.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
la
23.3
12:00 - 14:00
Adele 2015-2017 / POIKKEUS / KE 20.3 vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
su
24.3
13:00 - 15:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
28.3
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / kaikki
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
29.3
16:00 - 18:30
Adele 2015-2017 / kaikki
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ke
3.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
5.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
8.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
9.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
10.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
11.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / Poikkeus / SU 7.4. vapaa
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
12.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
15.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
16.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
17.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
22.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
23.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
24.4
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
25.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017 / KORVAAVA / 19.4 treeni on peruttu
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
26.4
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
29.4
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
3.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
6.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
7.5
16:00 - 18:00
ÄITIENPÄIVÄ - YHTEINEN TREENI
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
8.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
10.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
13.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
14.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
15.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
17.5
16:30 - 18:30
Adele 2015-2017
Varia, Koivukylän toimipiste Näytä kartalla
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa, Suomi
ma
20.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
21.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
22.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
24.5
17:15 - 19:30
Kevätnäytöksen kenraaliharjoitus
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
la
25.5
10:00 - 14:00
KEVÄTNÄYTÖS 2024
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
27.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
28.5
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017 / 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
29.5
17:00 - 19:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
3.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
4.6
10:00 - 16:00
Päiväleiri 4 pv / ADELE
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
5.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
to
6.6
14:00 - 16:00
Adele 2015- 2017 - 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
7.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
10.6
10:00 - 16:00
Päiväleiri 3 pv / ADELE
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
10.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
11.6
14:00 - 16:00
Adele 2015- 2017 - 4 krt/vko
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
12.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
pe
14.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
17.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
18.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
19.6
16:00 - 18:00
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ma
24.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ti
25.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
ke
26.6
11:00 - 13:30
Adele 2015-2017
Lumo Monitoimikeskus Näytä kartalla
Urpiaisentie 14, 01450 Vantaa, Suomi
Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • Valmennusmaksu 1/11 erä / 4 krt/vko 170,00 € *
  • Valmennusmaksu 1/11 erä / 3 krt/vko 145,00 € *
  • Valmennusmaksu 1/11 erä / 2 krt/vko 120,00 € *
* vain yksi on valittava
Kaikki ilmoittautumiset